Goodwill ry:n henkilökunta on uuden vuoden myötä kokenut muutoksia. Maaliskuun aikana uusi tiimi on vihdoin saatu kasaan ja vauhtiin. Projektipäällikkönä ja palvelumuotoilijana jatkaa edelleen Otso Saarikoski. Hallituksen puheenjohtajana ja vahvana taustavaikuttajana toimii jatkossakin Tuomo Salovuori. Uusina mukaan ovat liittyneet Katri Einamo, joka vastaa markkinoinnista ja yritysyhteistyöstä sekä Minsku Eklund, jonka toimialuetta ovat viestintä ja järjestöasiakkuudet.
Katri Einamo
Yhdistyksen markkinointivastaavana kevättalvella 2022 aloittaneen Katrin työpöydällä on Lahjoittamon ja Goodwill ry:n yritys- ja vaikuttajayhteistyö.
Katrilla on kattava työkokemus sekä järjestö- että yrityspuolelta, ja viime vuodet hän on työskennellyt erilaisten, erityisesti urheilumaailman projektien parissa oman konsulttiyrityksensä kautta. Katri on filosofian maisteri Helsingin yliopistosta ja suorittanut aiemman työnsä ohessa myös käytännönläheisen markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinnon.
Silloin kun kahvista, lukemisesta ja maailmaan tutustumisesta nauttiva Katri ei ole töissä, hän todennäköisesti lenkkeilee koiransa kanssa, rentoutuu mökillä, pelaa höntsätennistä tai raivogolfia tai suunnittelee seuraavaa matkaansa.
Minsku Eklund
Lahjoittamo-hankkeen uusin työntekijä Minsku liittyi mukaan tiimiin maaliskuussa 2022 viestintä- ja asiakkuusvastaavaksi. Minskun vastuulla ovat tiedottaminen eri kanavissa ja kontaktien hoitaminen järjestökentän suuntaan.
Aiempaa työkokemusta Minskulta löytyy varhaiskasvatuksesta, maksuttoman liikuntakerhotoiminnan koordinoinnista sekä tapahtumajärjestämisen saralta. Työuran uusi suunta löytyi opiskelun kautta, kun hän syksyllä 2021 sai valmiiksi Liiketoiminnan ammattitutkinnon myynnin ja markkinointiviestinnän opinnot. Kokemusta yhdistystoiminnasta on kertynyt myös urheiluseuratoiminnan kautta.
Työn vastapainoksi Minsku viettää aikaa mm. mökkeillen ja veneillen sekä erilaisissa kulttuuririennoissa.
”Suurella innolla tartun tähän uuteen haasteeseen. Pääsen tekemään työtä, jolla todellakin on merkitystä.”
Otso Saarikoski
Lahjoittamo-hankkeen projektipäällikkönä ja palvelumuotoilijana toimii Otso. Hän ollut mukana hankkeen ensimetreiltä asti ja hänellä on ollut keskeinen rooli Lahjoittamon muotoilussa. Otso on Lahjoittamon moottori ja pitää huolta siitä, että taustajärjestelmät toimivat ja hankkeen tavoitteet tulevat saavutetuiksi.
Ennen toukokuussa 2019 alkanutta pestiään Goodwill ry:ssä Otso on työskennellyt muun muassa mediamyynnin ja mainonnanhallinnan parissa. Työ mainosten parissa tuntui Otsosta usein merkityksettömältä, eikä hänen omalta jutultaan. Niinpä hän päätti vaihtaa alaa.
Otso opiskeli työn ohessa itsensä medianomiksi digitaalisen viestinnän / muotoilun saralla ja hyppäsi heti valmistuttuaan itselleen varsin vieraaseen järjestömaailmaan. Hankkeen aikana hän on päntännyt itsensä myös sertifioiduksi varainhankkijaksi ymmärtääkseen paremmin järjestöjen varainhankintaan liittyviä haasteita.
Otso on innokas vaeltaja, johon voi törmätä niin pohjoisen erämaissa kuin vuorten rinteilläkin. Pitkät yksinvaellukset tarjoavat hänelle hyvän vastapainon kiireiseen arkeen ja rauhoittavan hetken loppumattomalta tuntuvaan informaatiopommitukseen.
Tuomo Salovuori
Hallituksen puheenjohtajana toimii Tuomo, jolla on pitkä kokemus järjestömaailmasta ja monipuolinen tausta aina luontotoiminnasta kasvatustieteisiin. Hän on työskennellyt esimerkiksi Sininauhaliiton Vihreä veräjä -hankkeessa sekä muissa kehittämistehtävissä. Tuomo on luotsannut Lahjoittamon taustalla toimivaa Goodwill ry:tä vuodesta 2017 lähtien.
Tuomo nauttii erityisesti ulkoilusta ja häneltä on julkaistu muutama kirjakin, kuten Vihreyden keskellä (2009) ja Luonnon lahjoja (2020). Tuomo on Lahjoittamo-hankkeen sydän ja pitää huolta sekä hanketiimin jaksamisesta että yhdistyksen asioiden sujumisesta.